Kiinan konsulaatit ovat vedonneet useisiin Yhdysvaltojen kaupunkeihin (Portlandin lisäksi ainakin Minneapolisissa ja Wisconsissa), jotta nämä luopuisivat Tiibetin miehityksen vuosipäiväksi suunnitelluista seremonioista. Kun kaupungit eivät ole suostuneet luopumaan suunnitelmistaan, on Kiina uhannut kaupunkeja suhteiden vaarantumisella.

Jo koomisia piirteitä saavuttaneesta painostuksesta huolimatta muunmuassa Portlandin kaupunki järjestää tiibetiläisen seremonian kaupungintalonsa edessä miehityksen vuosipäivänä.

Portlandissa kaupungin johtoa painostivat vuorotellen kaupungin kiinalaisyhteisö, Kiina-suhteita suojeleva bisnesryhmä ja 4 henkinen ryhmä Kiinan konsultaatista.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan, Randy Leonard tiettävästi myös jakoi tapaamisissa Kiinan delegaatioille näkemyksiään siitä, miten Tiibetin tilanne pitäisi ratkaista. Kaupungin pormestari ei uskonut, että tapahtuman järjestäminen vahingoittaisi suhteita pitkäaikaiseksi. Pormestari Adams myös kertoi kiittäneensä Kiinalaisia vierailusta ja huoliensa esittämisestä, mutta myös todenneensa, että joutuu olemaan erimieltä muutamista kohdista.

Kiinan konsulaatin delegaation tapaamisen aikana kaupungintalolle oli kokoontunut joukko mielenosoittajia, jotka tukivat kaupunginjohdon päätöstä olla peruuttamatta tilaisuutta. Mielenosoittajien mukaan he olivat paikalla myös osoittamassa kiinalaisille, että "tämä on Yhdysvallat, ei Kiina."

Portlandissa tapahtuneesta painostuksesta raportoivat useat paikallislehdet ja asiasta on uutisoinut paikalliskanava Fox12.

http://www.willametteweek.com/editorial/3618/13783/

www.oregonlive.com/portland/index.ssf/2010/03/portland_mayor_commissioner_re.html

**************************************************************************************

LISÄYS UUTISEEN 11.3.2010:

Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua uutisoi asiasta omilla englannin kielisillä Tiibet-aiheisilla verkkosivuillaan. Uutisen mukaan Portlandin johdon kieltäytymisellä Kiinan pyynnöstä perua suunniteltu Tiibet-mielenosoius on kielteisiä vaikutuksia USA:n ja Kiinan välisiin. Uutisessa myös syytettiin "Dalain klikkiä" koko tapahtuman orkestroimisesta, vaikkakin todettiin, että "Yhdysvalloissa on tyypillistä asettaa yksilönvapaudet kaiken muun ýlitse. Uutisessa myös todettiin, että "emme pysty uskomaan, että Portlandin poliitikot juhlisivat muutamaa fanaatikkoa, jotka toitottavat Tiibetin itsenäisyyttä ja samalla kääntäisivät selkänsä sekä historialle että tämänpäivän tilanteelle Tiibetissä. Historia kertoo meille, että Tiibet on aina ollut osa Kiinaa ja todisteet osoittavat, että tiibetiläisten elämä on nykyisin parempaa ja että he saavat nauttia täydestä uskonnonvapaudesta"  (It is still beyond our belief that politicians in Portland have chosen to celebrate a handful of fanatics trumpeting Tibet independence while turning a blind eye to either history or the status quo of present-day Tibet. History has told us that Tibet has always been a part of China, and there is ample evidence proving the fact that Tibetan people now enjoy a much better life and enjoy the full freedom of religion)

Uutisten perusteella jokainen voi varmasti tehdä omat johtopäätöksensä asiasta!