Olympiasohdun kanssa samaan aikaan maailmaa kiertävä Tibetan Freedom Torch saapuu Suomeen keskiviikkona 7.5. Tapahtuman kunniaksi järjestämme mielenosoituksen Kiinan suurlähetystön ympäri autosaattueena. Myös polkupyöräilijät ovat tervetulleita mukaan.

 

Kokoonnumme Kulosaaren metroaseman parkkipaikalle klo 11. Siellä jaamme osallistujille puukeppeihin kiinnitetyt Tiibetin liput, jotka voi esimerkiksi kiinnittää auton A-pilariin etusivuikkunan etupuolelle. Muutamalle pyöräilijälle riittää myös pienempiä lippuja.

 

Parkkipaikalta siirrymme klo 11.30 alkaen suurlähetystölle ja kierrämme sen hitaana saattueena vastapäivään kolme kertaa muistuttaaksemme, että Tiibetin kysymys on vielä vastausta vailla. Tämän osuuden pitäisi olla ohi klo 12 mennessä, joten tilaisuus sopii hyvin myös esim. lounastaukojaloitteluksi.

 

Kaikille, joilla on hieman enemmän aikaa, on tarjolla vielä siirtyminen Olympiastadionin kallioille, jossa järjestetään pienimuotoinen soihtuseremonia ja olympiatyylisen valan vannominen Tiibetin asian puolesta työskentelemiseksi. Niiltä, jotka eivät pääse osallistumaan soihtuseremoniaan, kerätään liput pois ennen siirtymistä Olympiastadionille. Siirtyvissä autoissa liput voivat olla siirtymän ajan.

 

Toivomme mahdollisimman runsasta osanottoa tähän maailmanlaajuisen kiertueen Suomen osuuteen hankalasta ajankohdasta huolimatta. Pyydämme ilmoittamaan osallistumisestasi tiistai-iltaan klo 20 mennessä, että tiedämme varautua riittävällä määrällä lippuja. Ilmoituksen voit tehdä sekä sähköpostitse osoitteeseen FTFinland [at ] gmail.com että joko puhelimitse tai tekstiviestillä numeroon 040 – 539 7444.

 

Tervetuloa runsain joukoin mukaan!

 

Tiibetin Ystävät Suomessa FTF ry